Filovirusten historia
Ensimmäinen filovirus tunnistettiin vuonna 1967, kun useat laboratoriotyöntekijät Saksassa ja Jugoslaviassa, jotka käsittelivät vihreiden apinoiden kudoksia, sairastuivat verenvuotokuumeeseen. Näihin taudinpurkauksiin liittyi yhteensä 31 tapausta ja 7 kuolemantapausta. Virus nimettiin Marburgin mukaan Saksassa, jossa yksi taudinpurkauksista sattui. Ilmoitettujen 31 tapauksen lisäksi taannehtivasti serologisesti diagnosoitiin vielä yksi primaaritapaus.
Tämän ensimmäisen taudinpurkauksen jälkeen virus hävisi. Se ilmaantui uudelleen vasta vuonna 1975, kun todennäköisesti Zimbabwessa altistunut matkustaja sairastui Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa. Virus tarttui siellä hänen matkaseuraansa ja sairaanhoitajaan. Sen jälkeen Marburgin verenvuotokuumetta (Margurg HF) on todettu muutamia satunnaisia tapauksia ja kaksi suurta epidemiaa (Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 1999 ja Angolassa vuonna 2005). Tietoja tunnetuista Marburg HF-tapauksista ja taudinpurkauksista on kronologisessa luettelossa.
Ebolavirus tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1976, kun Ebola-verenvuotokuumeen (Ebola HF) kaksi taudinpurkausta ilmeni Pohjois-Zairessa (nykyisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa) ja Etelä-Sudanissa. Taudinpurkaukset koskivat kahta eri ebolaviruksen lajia, jotka molemmat nimettiin niiden maiden mukaan, joissa ne löydettiin. Molemmat virukset osoittautuivat erittäin tappaviksi, sillä 90 % zairilaisista tapauksista ja 50 % sudanilaisista tapauksista johti kuolemaan.
Vuoden 1976 jälkeen Ebolaviruksia on esiintynyt satunnaisesti Afrikassa, ja pieniä tai keskisuuria taudinpurkauksia on vahvistettu vuosina 1976-1979. Suuria Ebola HF -epidemioita esiintyi Kikwitissä Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 1995, Gulussa Ugandassa vuonna 2000, Bundibugyossa Ugandassa vuonna 2008 ja Issirossa Kongon demokraattisessa tasavallassa vuonna 2012. Pienempiä taudinpurkauksia todettiin Gabonissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Ugandassa. Tietoja tiedossa olevista Ebola HF -tapauksista ja taudinpurkauksista on kronologisessa luettelossa.
Eläinten isännät
Näyttää siltä, että filovirukset ovat zoonoottisia eli tarttuvat ihmisiin muissa eläimissä kuin ihmisissä käynnissä olevasta elinkierrosta. Huolimatta lukuisista yrityksistä paikantaa Ebolavirus ja Marburgvirus -lajien luontainen säiliö tai säiliöt, niiden alkuperää ei pystytty määrittämään, kunnes hiljattain Marburgvirus ja Ebolavirus havaittiin hedelmälepakoissa Afrikassa. Marburgvirus on eristetty useaan otteeseen Rousettus-lepakoista Ugandassa.
Filovirusinfektioiden leviäminen
Epidemian puhjetessa tai yksittäistapauksessa ihmisten keskuudessa ei tiedetä, miten virus tarttuu luonnollisesta säiliöstä ihmiseen. Kun ihminen on saanut tartunnan, tartunnat siirtyvät kuitenkin ihmisestä toiseen. Tartuntaan liittyy erityisesti läheinen henkilökohtainen kosketus tartunnan saaneen henkilön tai hänen ruumiinnesteittensä ja toisen henkilön välillä. Filovirusinfektion aiheuttaman hemorragisen kuumeen taudinpurkausten aikana henkilöt, jotka hoitivat (ruokkimalla, pesemällä, lääkitsemällä) tai työskentelivät hyvin läheisesti tartunnan saaneiden henkilöiden kanssa, olivat erityisen suuressa vaarassa saada tartunnan itse. Nosokomiaalinen (sairaalassa tapahtuva) tartunta tartunnan saaneiden kehon nesteiden välityksellä – steriloimattomien ruiskujen, neulojen tai muiden näiden nesteiden saastuttamien lääkinnällisten välineiden uudelleenkäytön kautta – on myös ollut tärkeä tekijä taudin leviämisessä. Kun läheinen kontakti ei-tartunnan saaneiden ja tartunnan saaneiden henkilöiden välillä minimoidaan, uusien Filovirustartuntojen määrä ihmisillä yleensä vähenee. Vaikka laboratoriossa virukset osoittavat jonkin verran kykyä tarttua pienhiukkasaerosolien välityksellä, ilmateitse tapahtuvaa leviämistä ihmisten keskuudessa ei ole selvästi osoitettu.
Potilaiden eristäminen sekä suojavaatetuksen ja desinfiointimenettelyjen käyttö (joita yhdessä kutsutaan virusperäisen verenvuotokuumeen eristämistoimenpiteiksi tai estohoidoksi) on taudinpurkausten aikana riittänyt keskeyttämään Marburg-viruksen tai Ebolaviruksen leviämisen jatkumisen ja näin ollen hallitsemaan ja lopettamaan taudinpurkauksen. Koska Filovirusten aiheuttamiin verenvuotokuumeisiin ei tunneta tehokasta hoitoa, tartunnan leviämisen estäminen soveltamalla virusperäisen verenvuotokuumeen eristämistoimenpiteitä on tällä hetkellä Filovirusten torjunnan keskipiste.
Yhteistyössä Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa CDC on laatinut käytännönläheiset, sairaalapohjaiset ohjeet, joiden otsikkona on ”Virusperäisen verenvuotokuumeen infektioiden torjunta afrikkalaisessa terveydenhuollossa” (Infection Control for Viral Haemorrhagic Fevers in the African Health Care Setting). Käsikirja voi auttaa terveydenhuollon laitoksia tunnistamaan tapaukset ja estämään taudin leviämisen sairaalassa paikallisesti saatavilla olevilla materiaaleilla ja vähäisillä taloudellisilla resursseilla.