Tähtien sota on eräänlainen taru, mutta se on synnyttänyt myös luokan taruja sen luomisesta, aina ajatuksesta, jonka mukaan valomiekkojen ääni tuli projektorin surinasta, väitteeseen, jonka mukaan George Lucas löysi inspiraation Chewbaccaa varten alaskanmalamuutistaan. Näitä tarinoita on vaikea todistaa – tai muutenkaan kumota. Mutta kun ”Skywalkerin nousu” tekee omaa nousuaan lippuluukuilla, kannattaa kuulustella joitakin muita tarinoita, joita Lucas, Lucasfilm ja Disney ovat mainostaneet tuotteensa kiillottamiseksi.

– Myytti nro 1: Tähtien sota tarjosi mallin blockbustereille.

Alkuperäinen Tähtien sota näyttää siltä, että se suunniteltiin täydelliseksi blockbusteriksi. Jälkikäteen tehdyt selostukset esittävät vuoden 1977 elokuvan välittömänä käänteentekevänä tekijänä, joka toimi, kuten Vox asian ilmaisee, välittömänä ”mallina” studiotuotannolle. Eräässä Mediumin artikkelissa todetaan, että ensimmäisen Star Wars -elokuvan myötä ”kesän blockbusterin malli oli saapunut.”

Vaikka onkin totta, että Star Wars oli välitön kassamenestys, yllättyneet studiopäälliköt viettivät seuraavat 10 vuotta yrittäen selvittää, mikä teki siitä sellaisen, ja kokivat matkan varrella kalliita pommeja, kuten ”Musta aukko”, ”Dyyni” ja ”Tron”. Tämä saattoi johtua siitä, että ”A New Hope” ei muistuta juurikaan sitä, mitä blockbustereista tulisi. Muistakaa esimerkiksi, että ensimmäiset 20 minuuttia eivät ole pääosin ihmisnäyttelijöiden vaan droideiksi kutsuttujen olioiden varassa.

Se ei myöskään auttanut, että Lucas oli omintakeinen elokuvantekijä. Vaikka nuoren ohjaajan vuoden 1973 elokuva ”American Graffiti” oli ollut yllätyshitti, hänellä oli maine yhtenä nuorista elokuvakoulusta valmistuneista taiteellisempana ja esoteerisempana, joka perustui pitkälti vuonna 1971 valmistuneeseen ”THX-1138” -elokuvaansa ja festivaaleilla kiertäneisiin abstrakteihin opiskelijaelokuviinsa. Lucas väitti, että hän halusi Tähtien sodan osoittavan, että hän voisi olla yleisöä kiinnostava ohjaaja, mutta elokuva oli nimenomaisesti budjetoitu ja markkinoitu vaatimattomaksi rahasampoiksi scifi- ja nuorisokirjallisuuden kapealle yleisölle.

– Myytti nro 2: Lucas hyödynsi Tähtien sotaa luodessaan ensisijaisesti myyttejä.

Vuonna 1999 Bill Moyersin kanssa tekemässään haastattelussa Lucas totesi: ”Kun tein Tähtien sotaa, pyrin tietoisesti luomaan uudelleen myyttejä ja klassisia mytologisia motiiveja”. Hän sanoi oppineensa paljon ”Hero With a Thousand Faces” -kirjailija Joseph Campbellilta, jota hän kutsui mentorikseen. Kuten Guardianin Jonathan Jones kiteyttää, alkuperäinen elokuva oli ”tarina, legenda, myytti … eeppinen satu, puhdas ja yksinkertainen.”

Käytännössä Lucasin viittaus Campbelliin – ja hänen jungilaisiin teorioihinsa tarinankerronnasta – on mitä todennäköisimmin jälkikäteen tehty yritys lisätä älyllistä painoarvoa projektille. Varhaiset Lucasin elämäkerrat eivät mainitse Campbellia, eivätkä miehet edes tavanneet juurikaan ennen vuotta 1987, jolloin Campbell kuoli ja Lucas oli siihen mennessä saanut alkuperäisen trilogian valmiiksi. Sitä vastoin 1970-luvun haastatteluissa Lucas sanoi inhoavansa ”tarinankertoja”-leimaa. Hän kutsui itseään ”puhtaaksi” elokuvantekijäksi, joka oli kiinnostunut kuvista, ja valitteli katkerasti, kuinka paljon hän vihasi kirjoittamista.

Esittäessään alkuperäisen elokuvakäsittelynsä vuonna 1974 Lucas vältti viittauksia klassiseen mytologiaan ja kutsui elokuvaa sen sijaan nimellä ”’2001’ kohtaa James Bondin (ulkoavaruudessa)”. 1970-luvulla hän viittasi useimmiten pulp-seikkailutarinoihin (kuten Flash Gordon- ja Buck Rogers -sarjoihin) ja Edgar Rice Burroughsin ”John Carter of Mars” -romaaneihin. Hän sanoi tuolloin, että hänen myyttien ja satujen tutkiminen tähtäsi Star Wars -tarinoidensa oikean rakenteen löytämiseen, sillä se auttoi häntä nivomaan yhteen lavastuselementit, kuten avaruustaistelut ja planetaariset näkymät.

– Myytti nro 3: Tähtien sota päätti kypsän, taiteellisen ”uuden Hollywoodin” elokuvan.

Monille kriitikoille ja tutkijoille Star Wars auttoi tuomaan markkinoille efektirikkaan, ylituotetun, kalliin ja nuorekkaan Hollywoodin blockbuster-elokuvan, joka syrjäytti pian Hal Ashbyn, Robert Altmanin ja Sidney Lumetin kaltaisten amerikkalaisten ”New Hollywood” -auteurien kypsemmät elokuvat. Peter Biskind näki Star Warsin olevan ”uuden Hollywoodin vastakohta”. Hän sanoi: ”Kun kaikki oli sanottu ja tehty, Lucas ja Spielberg palauttivat 70-luvun yleisön, joka oli kasvanut hienostuneeksi eurooppalaisten ja New Hollywood -elokuvien ruokavaliolla, takaisin 60-lukua edeltäneen elokuvien kultaisen aikakauden yksinkertaisuuteen.” Tämän kertomuksen pohjalta kriitikko Mark Harris kuvaili Top Gunia ”Star Warsin” blockbusterismin loogisena jatkumona ja kirjoitti, että se merkitsi loppua niille päiville, jolloin ”aikuisia kohdeltiin aikuisina eikä ylikasvuisina lapsina, jotka pyrkivät helvetin kiihkeästi vakiinnuttamaan oman pysähtyneen kehityksensä”. Lucas, Steven Spielberg ja muut pitivät itseään Uuden Hollywoodin ohjaajavetoisen, auteuristisen perinteen jatkeina. Lucas ei nähnyt teknisten ja laajojen efektien olevan ristiriidassa kirjailijamaisen auteurismin mallin kanssa, vaan ajantasaisempana versiona visuaalisempaan aikakauteen. Monimutkaisten juonenkäänteiden ja napakan dialogin sijaan Star Warsissa oli monimutkaista visuaalista dynamiikkaa ja monimutkaisia leikkausmalleja. Biskind ja muut eivät tunnistaneet, että Star Warsin aihe ja käsikirjoitus saattoivat olla tarkoituksellisen naiiveja, mutta sen visuaalinen estetiikka oli yhtä hienostunutta ja ehkä jopa rohkeampaa kuin mikään New Hollywoodin tuottama.

– Myytti nro 4: Star Wars -fanit ovat yleensä nuoria valkoisia miehiä.

Vuosikymmenien ajan monet ovat olettaneet, että Star Warsin yleisö näyttää pitkälti samalta kuin Luke elokuvassa ”Uusi toivo”: nuorelta, valkoihoiselta ja mieheltä. Cosmopolitan-lehden tuore ”Millennial Woman’s Guide to Star Wars” vahvistaa tätä stereotypiaa. Fanien retoriikka, jossa vastustetaan naisten ja värillisten henkilöiden suurempaa näkyvyyttä sarjan hahmoina, on muuttunut niin rumaksi, että venäläiset trollifarmit ovat tunnistaneet aiheen kiilakysymykseksi, jonka avulla amerikkalaisia poliittisia mielipiteitä voidaan jakaa edelleen.Eräässä tuoreessa tutkimuksessa esitettiin, että yli 50 prosenttia tileistä, jotka twiittasivat negatiivisia mielipiteitä ”The Last Jedistä”, olivat ”todennäköisesti poliittisesti motivoituneita tai eivät edes ihmisiä.”

Ollaksemme reiluja, Star Wars -merchandising oli ja on edelleen suunnattu ensisijaisesti pojille, kuten #WheresRey- ja #WheresRose-hashtagit – jotka kiinnittävät huomiota naispuolisten toimintafiguurien puutteeseen – osoittavat. Mutta juuri tämä turhautuminen on muistutus siitä, että sarjan fanikunta on moninaisempi kuin jotkut olettavat. Se on itse asiassa myös naispuolinen, queer, musta ja latinalaisamerikkalainen, vieläpä huomattavan monessa määrin. Eikä tämä monimuotoisuus ole mikään uusi ilmiö. Jo 80-luvun alkupuolelta lähtien virallisissa Star Wars -fandomijulkaisuissa, kuten Bantha Tracks -lehdessä, on kuvia, joissa erilaiset fanit tapaavat tähtiä. Cinefantastiquen kaltaisissa suosituissa science fiction -lehdissä sekä fanien luomissa zineissä ja slash fictionissa aina nykypäivään asti kaikenlaista taustaa olevat fanit sekä iloitsevat mielikuvitusuniversumista että kritisoivat sitä osoittamalla sen puutteita, vaikka he pyrkivätkin laajentamaan sen soveltamisalaa.

– Myytti nro 5: Nuorten kapinallisten ryhmä teki kaikki Star Warsin efektit.

Nykyään kuuluisa efektiyritys Industrial Light and Magic koottiin vuonna 1975 tekemään ensimmäistä Star Warsia/ Kuten Lucas myöhemmin sanoi: ”Meillä oli noin 45 ihmistä töissä. Keski-ikä oli 25 tai 26 vuotta.” Lähes kaikki suositut ILM:n historiat kertovat samat tarinat nuorista, hauskoista, sääntöjä rikkovista taikureista, jotka olivat nousukkaita, jotka hyökkäsivät vakiintuneempaan elokuvamaailmaan. Lucasfilm on ollut erityisen kiintynyt tähän ajatukseen, joka vahvistaa Lucasin kuvaa uhmakkaana visionäärinä.

Mutta tämä tarina kopioi suuren osan siitä yhtä inspiroivasta efektityöstä, jota monet muut kuin ILM:n freelancerit tekivät alkuperäisen trilogian parissa. Suuri osa työstä, mukaan lukien ikoniset elementit, kuten valomiekat (Van Der Veer Photo Effects), kuolleita jedejä ympäröivä aura (Lookout Mountain Films) ja Kuolemantähden piirustukset (Larry Cuba), annettiin alihankkijoiden tehtäväksi. Nämä ulkopuoliset toimittajat toivat elokuviin paljon luovuutta ja innovaatioita. Yksi monista kokeellisista elokuvantekijöistä, jotka työskentelivät freelancereina alkuperäisen trilogian parissa, Lookout Mountainin Pat O’Neill, kertoi minulle, että hän loi Ben Kenobin ympärillä olevan hehkun elokuvassa ”Jedin paluu” sommittelemalla yhteen Tyynen valtameren auringonvalosta heijastuvia elementtejä. Kyllä, alkuperäinen ILM-tiimi loi innovatiivista ja vaikutusvaltaista työtä ”Tähtien sodassa”, mutta tuotanto hyötyi myös kokeellisten elokuvantekijöiden, varhaisten digitaalisten pioneerien ja jopa vanhan koulukunnan Hollywood-efektitaiteilijoiden ulkopuolisesta työstä.

– – –

Turnock on media- ja elokuvatutkimuksen dosentti Illinoisin yliopistossa Urbana-Champaignissa. Hän on kirjoittanut teoksen Plastic Reality: Special Effects, Technology, and the Emergence of 1970s Blockbuster Aesthetics.”

(c) 2019, The Washington Post

(Otsikkoa lukuun ottamatta tätä juttua ei ole muokannut NDTV:n henkilökunta, ja se on julkaistu syndikoidusta syötteestä).